tuomaslehtonen

Avoin tiede: utopia vai dystopia?

Kolmisen vuotta sitten väitin, että ”suomalaisessa tiedepoliittisessa keskustelussa tieteellinen kustantaminen on laiminlyöty alue”. Keskeisimmät väitteeni koskivat tiedeyhteisön, kustantajien ja jakelukanavien keskinäisen suhteen muuttumista.

Tieteellisestä julkaisutoiminnasta on viime vuosina keskusteltu Suomessa ja myös kansainvälisesti enemmän kuin aiemmin. Meikäläisessä keskustelussa huomio on kiinnittynyt siihen, miten tieteellisiä julkaisuja voidaan käyttää tiedeyhteisön – yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten ja yksittäisten tutkijoiden – työn tuloksellisuuden arvioinnissa, yliopistojen rahanjakomallissa ja tietysti perinteisesti tutkijoiden keskinäisen paremmuuden mittaamisessa työsuhteista ja tutkimusrahoituksesta päätettäessä. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisufoorumi ovat olleet tässä keskeisiä. Tieteelliset kustantajat ovat olleet jossain määrin sivussa tästä keskustelusta, vaikka he Tiedekustantajien liiton ja yksittäisten kustantajien edustajien ominaisuudessa ovat pyrkineet tuomaan esiin omia näkemyksiään.

Unelma vapaasta tiedon jakelusta vaikuttaa silti epäanalyyttiseltä utopialta – tiedon tuottamista, julkaisemista ja jakelua tarkastellaan edelleen ideaalista käsin eikä niitä ohjaavien taloudellisten ja kulttuuripoliittisten realiteettien pohjalta. Erityisen voimakkaasti nämä vaikuttavat sellaisen tieteellisen tiedon julkaisemiseen, jonka sisällöt ja kiinnostavuus ovat erityisen kontekstisidonnaisia kuten humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin.

Välillä näyttää unohtuvan, että tieteellisen julkaisemisen tärkein tehtävä on tieteellisen tiedon levittäminen, ei pisteiden kerääminen. Levittäminen liittyy tietysti olennaisesti siihen, minkälaisessa muodossa – paperilla, sähkökirjoina tai vapaasti käytettävissä olevina verkon kautta saatavina julkaisuina – tiedettä julkaistaan. Kyse on myös kielivalinnasta: miten avointa tai suljettua tieteellinen tieto on, kun se julkaistaan vain harvojen osaamilla kielillä tai jossakin tietyssä formaatissa. Toisaalta kyse on tieteellisistä meriittijulkaisuista, so. niistä, joiden ajatellaan sisältävän ennen julkaisematonta tietoa, ja niistä, joilla on yleisempi keskustelun, opetuksen tai yleisen yhteiskunnallisen tiedon funktio.

Ilmeinen tosiasia on, että näillä luokituksilla sekä tutkijoiden ja yliopistojen tuloksen ohjausjärjestelmällä on vaikutuksia siihen, miten, minkälaista ja kenelle tiedettä julkaistaan ja jaetaan. Suomenkielistä julkaisutoimintaa on usein puolustettu sillä perusteella, että se tavoittelee samalla kertaa eriytynyttä tiedeyleisöä, joka hallitsee suomen kielen, ja muuta sivistynyttä lukijakuntaa. Kyse ei ole vain kielivalinnasta. Valitettavasti kovin jyrkät kategorisoinnit näyttävät johtavan siihen, että ainakin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla, ehkä jossain määrin myös luonnontieteissä, yleisen akateemisen keskustelun kannalta tärkeät puheenvuorot ja oppikirjat ovat tekijöilleen vähemmän houkuttelevia ja vähemmän meritoivia.

Johtaako kehitys siihen, että tieteellisen tiedon levittäminen jääkin toissijaiseen asemaan ja ensisijaista on julkaiseminen luokitelluilla, meriittejä ja rahoitusta tuottavilla kanavilla?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on meikäläisessä tiedekentässä melko lailla omaa laatuaan. Olemme samanaikaisesti suomalaisen kulttuuriperinnön tutkijoiden, folkloristien ja kirjallisuudentutkijoiden, suomen kielen tutkijoiden ja niiden lähialojen tieteellinen seura, joka ylläpitää tutkimuslaitosta, kansanrunous- ja kirjallisuusarkistoa, tieteellistä kirjastoa ja harjoittaa FILIn muodossa kirjallisuusvientiä.

SKS on Suomen merkittävin humanistisen alan tiedekustantaja ja yksi suurimpia yleisen tietokirjallisuuden kustantajia. Samassa talossa yhdistyy poikkeuksellisella tavalla koko tieteellisen tiedon tuotantoketju. Tämä takaa sen, että vaikkapa tieteellisestä julkaisutoiminnasta puhuttaessa joudumme onneksemme ja tuskaksemme ottamaan huomioon useita, joskus keskenään erisuuntiin vetäviä näkökulmia.

Kustantajana SKS on pyrkinyt selkiyttämään profiiliaan yhtäältä vertaisarvioidun humanistisen tiedekirjallisuuden ja toisaalta suuren ostavan yleisön huomiota tavoittelevana yleisen tietokirjallisuuden tuottajana. Samalla pohdimme kirjan tulevaisuutta. Miten SKS:n olisi reagoitava erityisesti tiedekirjojen sähköiseen julkaisemiseen ja levittämiseen?

Tieteellisen tiedon levittämisen kannalta ensiarvoiset uudet kehityskulut – ennen kaikkea sähköinen julkaiseminen ja jakelu – ovat SKS:lle lähtökohtaisesti kiinnostavia ja houkuttelevia.

Sähkökirjoja olemme tehneet jo vuosia, mutta varsinkin tiedemaailmassa avoin verkon välityksellä tapahtuva julkaiseminen etenee. SKS on julkaissut esimerkiksi Kansallisbiografiaa verkon kautta jaettavaksi ja varsinaisena open access -julkaisuna Aleksis Kiven teosten kriittisiä editioita. Lisäksi olemme julkaisseet verkkosivuillamme mm. SKVR-tietokannan, Aleksis Kivi -tietopaketin, arkistoluetteloja ja lukuisia muita suomalaisen tieteen ja sivistyksen perusaineistoja.

SKS ei odottele passiivisena muutosta, mutta vielä emme ole ratkaisseet kaikkia sähköisten julkaisujen tuotantoon, kustannusrakenteeseen, säilyvyyteen ja levitykseen liittyviä kysymyksiä. Emme voi tarkastella asiaa pelkkien teknoutopioiden näkökulmasta, koska sähköisen julkaisemisen kustannusrakenteeseen, pitkäaikaissäilytykseen ja esimerkiksi tietoaineiston tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset koskevat kaikki meitä.

Mitä tapahtuisi, jos siirtyisimme vastikkeettomaan kaikkien saatavilla olevien sähköisten julkaisujen tuottamiseen? Minkälainen kustannusrakenne tästä seuraisi? Jouduttaisiinko vähitellen siirtymään siihen, että julkaisujen käyttäjien – yksittäisten kirjanostajien ja kirjastojen – sijaan kustannukset siirrettäisiin julkaisujen tuottajien harteille? Johtaisiko tämä parempaan ja paremmin leviävään tieteelliseen tietoon? Miten kauan ja missä muodossa sähköiset julkaisut olisivat käytettävissämme? Kun kirjoja painetaan yleensä satoja ja joskus tuhansia kappaleita ja kappaleet hajaantuvat maailman kirjastoihin ja yksityisille omistajille, on lopullinen häviäminen huomattavasti epätodennäköisempää kuin yhdelle, kahdelle tai edes muutamalle kymmenelle palvelimelle tallennettu aineisto. Eikä kyse ole vain palvelimista, vaan kaupallisista yrityksistä, joita ei ehkä huomenna enää ole.

Ymmärrän hyvin, että internet on meille ylivertainen tiedon jakelun kanava, mutta se ei ole vailla riskejä. Ymmärrän hyvin, että nopea ja helppo jakelu vauhdittaa tieteellisen tiedon kasautumista. Mutta toivon, ettemme sokaistu nykyhetkestä ja että varaudumme utopioiden ohella dystopioihin. Tieteellinen tieto on liian arvokasta hukattavaksi tulosmittareiden ja teknoutopioiden alttarille. Samalla tiedämme rakenteiden, toimintatapojen ja julkaisu- ja levityskanavien muuttuvan joka tapauksessa, paikalleen jääminen ei ole vaihtoehto.

Keskustelu jatkuu, katso esim. Free Science Blog.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Tarkoitatko laatua vai sisältöä:

"Ilmeinen tosiasia on, että näillä luokituksilla sekä tutkijoiden ja yliopistojen tuloksen ohjausjärjestelmällä on vaikutuksia siihen, miten, minkälaista ja kenelle tiedettä julkaistaan ja jaetaan."

Käyttäjän tuomaslehtonen kuva
Tuomas M. S. Lehtonen

Ajattelin ennen kaikkea tieteen sisältöjä ohjaavia vaikutuksia. Kysymys on tietysti monitahoinen. Ennen kaikkea se koskee kontekstisidonnaisia tieteenaloja kuten humanistisia ja yhteiskuntatieteitä, ks. tarkemmin http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/4636/4348.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Pahempaa on tulossa:

"Kuulin juuri, että Helsingin yliopiston johto pyrkii tuomaan selvästi aiempaa autoritaarisempaa päätöksentekomallia yliopistomme uuteen johtosääntöön. Erityisesti olen huolestunut esityksestä, jolla dekaanien ja laitosjohtajien valinta halutaan siirtää pois yhteisöiltämme."

http://teivo.net/2014/09/13/ehdotus-vaapelijohtami...

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Suurempi ongelma kuin varsinaisen julkaisutoiminnan aktiivisuus tai sen puute on julkaisujen, esim. väitöskirjojen, romahtanut taso. Tähän taas on perussyynä juuri tuo korkeakouluille asetettu "tehokkuustavoite"; tehokkuutta on mitattu julkaisujen ja tutkintojen määrällä, koska laadun mittaaminen olisi vaikeampaa.

Ratkaisuna ongelmaan olisi tutkimuksista ja tutkinnosita maksettava suora tulospalkka, mutta tutkijalle, ei korkeakoululle, niin muin nyt. Korkeakouluhan on pelkkä organisaatio, joka ei sinänsä tutki yhtään mitään. Gaussin käyrä, jota niin onnistuneesti sovelletaan esimerkiksi ylioppilastutkinnossa, soveltuu hyvin myös korkeakoulukäyttöön: määräprosentti vuodessa valmistuneistä opinnäytetöistä/väitöksistä saa lauatur-arvosana, määräosa improbaturin jne.

Näistä sitten maksetaan tekijälle korvaus suoraan rahassa periaatteella L = 10 000 €, A = 1 000 väitöskirjoissa ja graduissa kymmenesosa. Samalla pitäisi palata vanhaan käytäntöön, jossa arvosanat ja perustelulausunnot olivat julkisia.

Korkeakoulujen rahoitus saadaan taattua kun em. tutkimusten tekijän- ja patentti ym. oikeudet määrätään korkeakoululaitokselle, joka saa lisenssimaksut ja avoin oikeus suomessa pääkonttoriaan pitäville yrityksille hyödyntää näitä oikeuksia lakisääteistä provisiota vastaan.

Tämä olisi oikeuenmukaista kaikille osapuolille: tutkija saisi työstään palkan ja korkeakoulu, joka on antanut valmiudet tehdä tuo tutkimus, saisi korvauksen palveluistaan.

Samalla pitäisi siirtyä saksalaismalliseen käytäntöön, jossa väitöskirjaa ja gradua ei voi jättää samaan korkeakouluun. Tämä tasaisi entisestään Suomen korkeakoulujen sekä resursseja että tasoa.

Käyttäjän tuomaslehtonen kuva
Tuomas M. S. Lehtonen

En ole omalla alallani havainnut väitöskirjojen tason laskeneen, päinvastoin. Olisi toki kiinnostavaa, jos asiasta olisi aitoa tutkimusta omien subjektiivisten tuntemustemme lisäksi. Sinänsä väitöskirjojen julkaisemisen siirtyminen pääosin verkkoon on ollut hyvä ratkaisu. Muuten kilpailu Tieteellisten seurain julkaisufoorumien luokittelemiin sarjoihin ja aikakauskirjoihin on koventunut, mutta siitä voi tuskin tehdä suoria johtopäätöksiä laadullisista muutoksista. Suomalaiselle yliopistomaailmalle olisi varmasti hyväksi, jos opiskelijat, tutkijat ja opettajat kiertäisivät enemmän instituutiosta toiseen.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ei huippujen taso ehkä ole laskenut, mutta täysin kelvottomia väikkäreit pääsee läpi.

Pirjo Ståhlen lubenterin arvoinen väikkäri kasvatustieteessä on tämän hömpötyksen taustalla:

http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/12473-pirjo-...

Kai Lassfolkin eximien arvoinen väikkäri musiikkitieteessä:

http://www.amfion.fi/keskustelu/topic.php?id=103

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Itse sain gradussani lytättyä lääketieteen väikkrin selkeistä metodologisista virheistä, ja se kertonee jo jotain. Kyse ei siis todellakaan ole mielipiteestä.

Lisäksi on huomattava, että nk. artikeliväikkärien periaate ei ylipäätään enää täytä väitöskirjan perusideaa: on esitettävä jotain "tieteellisesti uutta". Mitään uuttahan ei ole, eikä voi olla, väikkärissä, jonka tutkimussisältö on julkistettu jo kauan ennen "väitöskirjaa". Varsinkin, kun ne yleensä ovat ryhmätöitä, joita käytetään useammissa "väitöksissä".

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #7

En ole samaa mieltä tuosta artikkeliväikkärien uutuuspuutteesta.

Millaisista metodivirheistä oli kyse?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #8

Tässä ei ymmärrettävästi tila riitä perusteltuun esitykseen mutta työni löytyy Turun yliopiston kirjastosta, josta sen saa myös kaukolainaan.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #11

Väitöskirjassa oli analysoitu eri eurooppalaisia geenipopulaatioita ja niiden sukulaisuussuhteita. Lähtökohtana olivat sellaiset populaatiot kuin esim. "belgialaiset" ja "sveitsiläiset". Koko tutkimus oli siis tehty tavallaan "väärin päin".

Käyttäjän tuomaslehtonen kuva
Tuomas M. S. Lehtonen

On totta, että huonoja ja hyviä väitöskirjoja tehdään. On myös totta, että asiassa ei ole mitään uutta. Yksittäistapaukset eivät sellaisenaan osoita nykyjärjestelmää paremmaksi tai huonommaksi. Artikkeliväitöskirjat ovat hyvä malli silloin, kun artikkelit ovat tutkimuksen kannalta paras julkaisumuoto. Olennaista on, että tieteellinen tutkimus tulee julkisesti ja avoimesti arvioitavaksia ja että se julkaistaan niin, että se tavoittaa tiedeyhteisön parhaalla mahdollisella tavalla.Sinänsä tämä keskustelu menee sivuun varsinaisesta aiheestani, joka koski julkaisumuotoja ja niiden vaikutuksia.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Artikkeliväitöskirjan "uusi tieto" on jo ihan määritelmällisesti jo aiemmin julkaistu. Mitään "tieteellisesti uutta" artikkeliväitöskirjassa ei siis voi edes teoriassa oikeastaan olla.

Lisäksi, kun tiedetään, että nk. kovien tieteiden alueella artikkelit ovat yleensä ryhmätyön tulosta, kenen tutkimuksesta artikkeliväitöskirjassa lopulta on siis kyse?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

So what. Tiede on ryhmätyötä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #15

Totta kai tiede on pitkälti ryhmätyötä. Miten se kuuluu tähän? Väitöskirja ei ole ryhmätyötä. Se on henkilökohtainen tutkimus. Jos se olisi ryhmätyötä, kaikki artikkeliväitöskirjan tekoon osallistuneet ryhmän jäsenet saisivat tietysti tohtorintittelin samalla kertaa.

Vaan eivät saa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #16
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #18

Aina yhtä terävä ja asiallinen analysointitapasi lyö ällikällä yhä uudestaan ja uudestaan.

Käyttäjän tuomaslehtonen kuva
Tuomas M. S. Lehtonen

Kuten tieteellisen tiedon levittämisen suhteen, niin väitöskirjojenkin osalta olisi hyvä kysyä, mikä on niiden varsinainen funktio. Olennaista kai lienee, että tekijä osoittaa kykenevänsä omalla alallaan tekemään tieteellistä tutkimusta. Väitöskirjan muoto ja vaatimukset lienee syytä määrittää tästä näkökulmasta niin kuin de facto useimmilla aloilla tehdäänkin. Se että väitöskirja syntyy prosessina eri tieteellisistä julkaisuista ei tässä mielessä ole olennaista. Yhtä vähän huolestuttavaa on se, että tutkimustyö tapahtuu ryhmässä, jos se on paras tapa tuottaa uutta tieteellistä tietoa.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

VÄitöskirjan varsinainen funtkio on "esittää jotain teiteellisesti uutta". Sen kirjoittajan, väittelijän, rooli on esittää tuo "uusi" itsenäisenä tutkimuksenaan.

Kumpaakaan näistä edellytyksistä artikkeliväitös ei useimmiten täytä.

JOS väitöskirjan "varsinaiseksi funktioksi" määritellään "että tekijä osoittaa kykenevänsä omalla alallaan tekemään tieteellistä tutkimusta", tuon vaatimuksen täyttävät KAIKKI artikkelien esittämien tutkimusten tekoon osallistuneet.

Ongelmana artikkeliväitöksessä onkin, että sitä voi käyttää useampi tohtorandi, mutta eivät kuitenkaan kaikki "oman alansa tieteellisen tutkimuksen tekemiseen osallistuneet ja näin siis kykenevyytensä osoittaneet."

Artikkeliväitösten perusidea on korkeakoulujen "tulosvastuun" toteuttaminen, väitöskirjojen määrän maksimointi, koska niien määrä on oleellinen ko. korkeakoulun jatkorahoitukselle. Mielenkiintoista on, että väitöskirjojen LAATU ei jatkorahoitukseen vaiukuta, joten yhtään väitöskirjaa ei kannata hylätä, ellei siihen ole todella merkittäviä ja julkisuuteen vuotaneita syitä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ei ole funktio. Väitöskirjan tulee vain osoittaa kyky. Väitöskirjan ei tarvitse edes olla verttaisarvioitavaa tasoa. Siksi kokoelmaväikkärit arvokkaampia.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #19

Väitöskirjan funktio on, kuten termikin sanoo, väittää jotain, esittää jotain tieteellisesti uutta.

Artikkeli on artikkeli, väitös on väitös. Totta kai julkaistu artikkeli on tieteellisesti merkittävä - jos on.

Jos tarkoitus on vain esittää kyky, sama väitös esittää saman kyvyn kaikille artikkelin kirjoittamiseen, ts. ko. tutkimukseen, osallistuneille.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #20

Skaala on laajempi mitä kuvittelet:

"Väitöskirjaa tehdessä on osoitettava, että tuntee kirjallisuuden kentän kokonaisuudessaan ja lisäksi on lukenut ainakin jollain tasolla kaikki keskeiset lähteet. Gradua tehdessä on usein mahdollista käyttää ensisijaisesti kotimaista lähdekirjallisuutta, mutta väitöskirjaa tehdessä pelkkään kotimaiseen kirjallisuuteen tukeutuminen on yleensä mahdotonta.
Tieteen kriteerit
Joskus ajatellaan, että gradun tekeminen on tieteen harjoittelua kun taas väitöskirjan tekeminen on jo tieteen tekemistä. Minun mielestäni asia ei ole aivan näin yksiselitteinen, joskin tietty totuus tässä väitteessä kyllä on.
Gradussa sallitaan suurempia puutteita kuin väitöskirjassa, eikä kukaan oleta, että gradun täytyy täyttää täysin samat kriteerit kuin virallisten tieteellisten julkaisujen. Väitöskirjaa sen sijaan arvioidaan samojen kriteerien valossa kuin muitakin tieteellisiä tutkimuksia. Lopputuloksen täytyy siis täyttää tieteen kriteerit, ja sillä tulee olla myös jotain aitoa annettavaa tiedeyhteisölle.
Silti on tärkeä muistaa, että myös väitöskirja on opinnäyte. Väitöskirjan tekeminen on harjoittelua, tieteen tekemisen opettelemista. Myös väitöskirjaa tehdään yhteistyössä ohjaajan kanssa. Väitöskirjan tekijän tuottaman tekstin ei oleteta olevan lähtökohtaisesti valmista tiedettä, mutta prosessin myötä siitä pitäisi tulla sellaista."
http://www.gradutakuu.fi/2009/09/28/gradun-ja-vait...

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #22

Oleellisin sisältö lainauksessasi: "Minun mielestäni..."

Se, että joku on jotain mieltä, ei tarkoita, että niin on.

Väitöskirjan varsinainen kriteeri on nimenomaan esittää jotain tieteellisesti uutta. Jos se olisi lainauksesi mukainen, olisi artikkeliväitöksen kaikki osallistujakirjoittajat nimitettävä tohtoreiksi samalla kertaa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #23
Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #25

Viiltävän tarkka analyysisi lyö jälleen kerran ällikällä koko blogistanin!

Jätän tämän säikeen osaltani tähän.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #26

HY
Väitöskirjaa arvioidaan matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa seuraavin kriteerein:

Tutkimuksen merkitys ja asema oman alan tutkimuskentässä
Väittelijän työpanoksen merkitys väitöskirjan tieteellisten tulosten saavuttamisessa
Työn laajuus ja aineiston riittävyys
Tutkimusmenetelmien soveltaminen ja kehittäminen
Tulosten johtaminen käsitellystä aineistosta
Tutkimuksen rakenteen johdonmukaisuus
Kirjallisuuden tuntemus ja hyväksikäyttö
Väitöskirjan kokoonpano (esitystapa, tyyli ja kieliasu)
Tekijän kyky puolustaa tutkimustaan julkisesti

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Palatakseni blogistin alkuperäiseen "ongelmaan":

Sähköinen julkaisu AINOANA julkaismuotona asettaa tieteelliselle julkaisemiselle muutaman todella suuren ongelman. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti Suomen ja Ruotsin ainutlaatuinen vapaakappaleoikeus. Tämä oikeus on taannut sen, että ylipäätään kaikki maassa julkaistu peinomateriaali on (ainakin epriaatteessa) tutkimuksen käytettävissä. Miten se voidaan toteuttaa, jos julkaisu on vain sähköisessä muodossa? Mitä rajoitteita pelkkä sähköinen julkaiseminen väistämättä tuo vapaakappaleoikeuteen ja näin mahdollisuuksiin tehdä tiedettä?

Toinen tärkeä ongelma on säilyvyys. Kenen vastuulla, on, että tutkimukset ovat ylipäätään olemassa vaikkapa 10 vuoden jälkeen? Paperiversioiden mahdollisuudet selvitä erilaisista ajan ja onnettomuuksien tuomista ongelmista ovat suuremmat jo pelkästään reaalilevikin takia. Minkälaisia seurauksia olisi suuresta verkkokatastrofista?

Kolmas ongelma on sähköisen materiaalin helppo ja etenkin äärimmäisen halpa manipuloitavuus. Mikä takaa, että verkossa oleva sähköinen väitös (esim.) on 10 vuoden kuluttua sama kuin alkuperäinen? Miten mahdollinen manipulointi ilmenee, vai ilmeneekö se mitenkään (painetuissa versioissa painos voitaneen todentaa, mutta mikä on "painos" verkkojulkaisussa?

Nämä ovat ongelmia, joista en ole nähnyt ainakaan syvällisempää keskustelua asiasta vastaavien kesken.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

So into this mix enter open-access publishers. Instead of selling papers, they make the articles freely available to the public. On the one hand, this system dramatically alters who can gain access to articles. The papers can be freely downloaded anywhere in the world (hugely important if you are a researcher in the developing world). In addition, open-access journals typically do not print papers in hard copy form, thus saving money on printing and shipping. But how can these journals survive? They do that by charging the author. Fees range anywhere from $100–$1000 or so.

http://www.theguardian.com/environment/climate-con...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset